| 10. joulukuu 2009
Rautalammin 450-vuotis juhlavuoden kunniaksi on valmisteilla Rautalammin kirja, joka on jatkoa aiemmin julkaistulle ykkösosalle, mutta kirja toteutetaan eri tavalla. Ensimmäinen teos toteutettiin Jyväskylän yliopiston tutkijaja opsikelutyönä, nyt työn alla olevankirjan kirjoittavat rautalampilaiset itse Teppo Viholan toimittamana. Vihola on Suomen maatalousmuseo Sarkan johtaja. Viholan mukaan kirjasta tulee erilainen ja sen on tarkoitus palvella lukukirjana kuntalaisia ja muita Rautalammin historiasta kiinnostuneita. Kirjoittakunta on varsin pitkälti paikkakunnan omaa väkeä, tämä on mielenkiintoinen lähtökohta, enkä tiedä onko tällaista ennen tehty, toteaa Teppo Vihola. Mielestäni tällaisesta kirjasta jää jotain olennaista pois, jos ei itse asu ja elä paikkakunnalla. Kirjasta tulee rautalampilaisten näköinen.
Viholan tavoitteena on saada kirjasta helposti luettava ja kiinnostava, sodan jälkeisestä Rautalammin historiasta kertova teos, jossa käsitellään hyvin monenlaisia aihepiirejä. Kirja kertoo väestön ja yhteiskunnan murroksesta, talouselämästä, sivistyselämästä, yhteiskunnallisesta elämästä ja poliittisesta elämästä.
Kunnanjohtaja Risto Niemelän mukaan kirjassa käsitellään sellaisiakin yhteiskuntapoliittisia tapahtumia, jotka eivät ole ennen olleet Rautalammilla, eikä ehkä koko Suomessakaan tiedossa.
Raimo Hytönen kirjoittaa jääkäriliikkeestä sekä suojeluskunta ja lottatoiminnasta ja sanoo löytäneensä tutkimuksissaan suoranaisia uutispommeja Toivo Kuulan yhteyksistä Rautalampiin ja Pukkiharjulle rakennetusta vankileiristä. Kirkkoherra Raimo Jalkanen kirjoittaa seurakunnan historiaa ja kertoo taustojen selvittämisen olleen mielenkiintoista työtä.
Osmo Kärkkäinen lahjoitti kunnalle kuva-albumin Rautalammin 425-vuotisjuhlista.
Opettaja Risto Tahvanainen on saanut oman osuutensa jo viimeistelyä vaille valmiiksi ja kertoo kokeneensa ahdistusta valinnanvaikeudesta, kun sivumäärä on rajallinen ja asiaa on paljon. Hän sanoo yllättyneensä musiikkielämän vilkkaudesta ja paljoudesta Rautalammilla. -Olen asunut yli 40 vuotta Rautalammilla ja nähnyt musiikkielämää monin tavoin, mutta dokumentoitua tietoa on vähän. Olen jututtanut monia ihmisiä ja odotan tältä kirjalta paljon, uskon että siitä tulee elämys, sanoo Tahvanainen.
Rautalammin kirja valmistuu syksyllä 2010.






