Satulateatteri lähtee Ramppikuumeeseen

Rautalampi | 01. helmikuu 2010 | Kirjoittanut Petri Virta
Iiro Lyytinen Auttaisiko keväisen tuoksun levittäminen isän uupumukseen? Auttaisiko keväisen tuoksun levittäminen isän uupumukseen?
Rautalammin lukion Satulateatteri on hyväksytty toista kertaa mukaan Ramppikuume-nuorisoteatterikatselmukseen. Katselmus järjestetaan 16.-18.4.2010 Kankaanpäässä, pohjoissatakunnassa. Ensimmaisen kerran Satulateatteri osallistui katselmukseen vuonna 2007 Jääkuvia-esityksellään. Tuolloin kotiin tuomisina oli jättipotti, sillä esitys valittiin koko katselmuksen parhaaksi niin tuomariston kuin yleisönkin mielestä.

Vuodesta 1997 lahtien Kankaanpäässä järjestetty Ramppikuume on suomen suurimpia nuorisoteatteritapahtumia, joka kokoaa vuosittain yhteen satoja teatterista kiinnostuneita nuoria. Tänä vuonnakin mukana katselmuksessa on yhdeksän kilpailun tuomariston valitsemaa esitysta, joista yksi on Satulateatterin Isin talviuni. Esityksen on ohjannut Janne Hirvonen. Katselmusesitysten lisaksi nuorten on tapahtumassa mahdollista osallistua erilaisiin teatterityöpajoihin seka nähdä myös vierailevia esityksiä ulkomaisilta nuorten ryhmiltä.

Tänä vuonna kaksi esitystä

Rautalammin lukion Satulateatteri on johdattanut kymmeniä rautalampilaisia nuoria teatterin maailmaan vuodesta 1997 lähtien. Esityksiä toteutetaan vähintään yksi vuosittain ja ne toteutetaan osana lukion ilmaisutaidon kursseja, joita on mahdollista suorittaa viisi koko lukion aikana. Näyttelijäkunta uusiutuu vuosittain vanhempien valmistuessa ja uusien opiskelijoiden tullessa lukioon. Satulateatterin puuhamiehena toimii lehtori Janne Hirvonen, joka on paitsi ohjannut esityksia, myös kirjoittanut näytelmätekstejä.

Tänä vuonna Satulateatteri toi näyttämolle kaksi näytelmää Isin talviuni sekä Sohvaperunalastuja, joita esitettiin Rautalammin kirjaston kivijalassa tammikuussa.
Sohvaperunalastuja on esityksen ohjanneen Janne Hirvosen käsikirjoittama. Esitys koostuu lyhyistä, toisistaan irrallisista kohtauksista, joiden aiheet nousevat nykymaailman menosta. Huumorilla sävyttaen käsittelyyn otettiin vakaviakin aiheita, kuten mittavat irtisanomiset ja yksinhuoltajuus.

Toinen esitys oli Anna Krogeruksen kirjoittama Isin talviuni, joka kertoo perheen isän tyouupumuksesta ja masennuksesta kuusivuotiaan Ainon näkökulmasta tarkasteltuna. Isin talviuni on kaunis, surumielinen ja opettavainen tarina, jossa aikuisten armoton maailma ja lapsen satutodellisuus kohtaavat. Tarina kuitenkin paattyy onnellisesti kun isä heraa talviunestaan. Tällä esityksellä Satulateatteri matkaa Ramppikuumeseen huhtikuussa.

Esitysten tunnelmia

Iiro Lyytinen Rautalampilehdestä valokuvasi Satulateatterin tuoreimpien esitysten tunnelmia. Alta löytyvässä galleriassa on kuvia molemmista esityksistä.

Arvostele tätä artikkelia
(14 ääntä)

Petri Virta

Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Lisää kommentti


Mainospalkki
Mainospalkki

Mainosta!

Maaliskuun Rautalampilehti ilmestyy viikolla 12.

Ilmoitukset maaliskuun lehteen tulee toimittaa 3.3. mennessä.