Kiviaidalta kajahtaa-kyläläisten mietteitä

Kirkonkylän keskustassa kiviaita on perinteisesti ollut kyläläisten kohtauspaikka, jossa on vaihdettu kuulumiset ja kerrottu hurjimmat jutut. Blogissa nähdään tälle ajatukselle uskollisena monien eri kyläläisten kirjoituksia vanhoista ajoista, nykypäivästä kuin myös tulevaisuudesta.

Haluaisitko juuri sinä kirjoittaa tähän blogiin? Ota yhteyttä, eiköhän se onnistu.

Suomalaiset hakeutuvat mielellään keskitalvella lämmittelemään johonkin lämpimään maahan. Egyptissä on näihin aikoihin meikäläisittäin kesälämpötilat. Minäkin valitsin muutaman kaverini kanssa Siinain eteläkärjen. Siinai on äärimmäisen kuiva paikka. On vain kiveä ja hiekkaa ja taustalla vuoristoa. Kaupungeissa on sentään kastelun turvin vihreää. Hotellien pihoissa on nurmikoita, erilaisia kukkivia pensasaitoja, kuten värikkäitä bougainvillejä…
Tohtori Kiminkisen mukaansa tempaavalla yhteisvastanotolla Matti Lohen koulun juhlasalissa oli reilusti yli kaksisataa ihmistä. Väkeä oli tullut ympäri Savoa ja Keski-Suomen puoleltakin. Vastaanotto saarijärveläisen tohtorin toimesta kesti 2,5 tuntia ja antoi jokaiselle kuulijalleen aimoannoksen tietoa terveydestä, yleisimmistä kansansairauksistamme, sekä niihin vaikuttavista tekijöistä ihan ihmisten kielellä, tietysti välillä huumorilla höystettynä. Pitkän…
Konneveden myöhäissyksyn harmaat maisemat muuttuivat talvisiksi joulukuun  puoleen väliin osuneen pakkasviikon aikana. Järvi sai jääpeitteen, joka on rantojen ja pikkuselkien alueella jo 15 cm luokkaa. Innokkaimmat kalamiehet ovat olleet jo ahkerasti jäillä. Itsekin uittelin talviverkot jään alle Kurkiniemen edustalle, jossa nykyisin pääosin asustelen. Talvisen kuvan täydennystä toi jouluviikolla saatu kunnollinen…
Kirkonkylän keskustassa kiviaita on perinteisesti ollut kyläläisten kohtauspaikka, jossa on vaidhettu kuulumiset ja kerrottu hurjimmat jutut. Kiviaidalta kajahtaa -blogissa tullaankin tälle ajatukselle uskollisena näkemään monien eri kyläläisten kirjoituksia vanhoista ajoista, nykypäivästä kuin myös tulevaisuudesta. Haluaisitko juuri sinä kirjoittaa tähän blogiin? Ota yhteyttä, eiköhän se onnistu.
Mainospalkki
Mainospalkki

Mainosta!

Maaliskuun Rautalampilehti ilmestyy viikolla 12.

Ilmoitukset maaliskuun lehteen tulee toimittaa 3.3. mennessä.